Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Book Journal

Teemestarin kirjan maailmassa merenpinta on ilmastokatastrofin seurauksena noussut ja hukuttanut suuren osan maa-alasta alleen, ja jäljelle jääneellä alueella talvi ja pakkaset ovat pelkkä muisto kaukaa menneisyydestä. Myös moni muu asia on vaipunut tyystin unohduksiin, ja entisajoista on jäljellä ainoastaan hataria käsityksiä ja joitakin muinaisia asioita, kuten ikivanha muovihauta, jossa lojuu loputon määrä entismaailman aikaista muovi- ja elektroniikkaromua. Ilmasto on kuuma ympäri vuoden, ja säälimättömän auringon alla maa on kuiva ja pölyävä. Vesi, jota ilman elämä ei tule toimeen, on loppumassa maailmasta.

Noria Kaitio, tarinan päähenkilö ja minäkertoja, on teemestarien sukua. Vaikka naisia ei yleensä olla nähty teemestareina, ottaa Noria perheen ainoana lapsena kantaakseen isänsä jalanjäljissä teemestarin tehtävät – ja salaisuudet, joiden paino voi osoittautua liian raskaaksi maailmassa, jossa armeijan joukot säännöstelevät vettä, jota ei millään riitä tarpeeksi kaikille. Niitä, jotka yrittävät hankkia vettä luvattomasti, rangaistaan kuolemalla.

Kaikesta huolimatta tarinan henkilöt elävät tässä maailmassa luontevasti – ymmärrettävästä syystä, sillä onhan se ainoa maailma, jonka he ovat ikinä tunteneet. Kaikkialla parveilevat paarmat, jatkuva helle ja veden tiukka säännöstely ovat asioita, joiden kanssa on ollut pakko oppia jotenkin elämään; ihmiset ovat keksineet ratkaisuja jotka istuvat tarinaan uskottavasti, ja asetelma on elävä ja todentuntuinen, hyvin rakennettu. Elämä on vaikeaa, mutta se ei ole pelkkää jatkuvaa tuskaa ja taistelua, vaan mukaan mahtuu myös seesteisiä hetkiä, ystävyyttä, leikkejä ja haaveita – siltikin, vaikka uhka veden lopullisesta ehtymisestä, jano, häälyy jatkuvasti kaiken yllä.

Tarinan tapahtumat sijoittuvat melko pienelle alueelle ja pieneen yhteisöön, mutta mielikuva ympäröivästä suuresta ja kattavasta maailmasta on luotu tehokkaasti. Osittain tästä onnistuneesta vaikutelmasta on varmaankin kiittäminen sitä, kuinka asioita tapahtuu ikään kuin kulisseissa; kaikkea ei suinkaan näytetä, vaan asiat valkenevat päähenkilölle (ja sen myötä lukijalle) vähitellen, ja syntyy tunne siitä, että ympärillä on paljon enemmän kuin mitä kirjan sivuilla kerrotaan.

Heti kirjan alussa annetaan ymmärtää, ettei tarina voi päättyä onnellisesti. Siksi lukemiseen tuli ensimmäisiltä sivuilta lähtien omanlaisensa vivahde, eräänlainen kurkkuun takertuva palanen, joka kasvoi sitä mukaa kun Norian maailma avautui pala palalta kirjan kauniina soljuvan kielen ja kerronnan myötä. Teemestarin kirjan sanoissa tunsin ennen kaikkea veden viileyden ja virtauksen läsnäolon; kokemus auringon julmasta paahteesta jäi jonnekin taka-alalle. Tämä tuntui minusta hyvin kirjalle sopivalta, sillä minun korvaani sen sivuilta soi voimakkaimpana juuri vesi, ja sen myötä elämä ja kaikki kauneus (ja samalla kipu) mitä elämään liittyy. Aivan viimeisillä sivuillaan kirja heläyttää vielä ilmoille toivonpilkahduksen siitä, että ehkä kaikkea ei sittenkään ole menetetty – ehkä on vielä toivoa paremmasta. Tämä on tärkeä asia muistaa, meidänkin, jotka elämme nyt, tässä ajassa ja paikassa, jossa Teemestarin kirjan dystopiamaailman kaltainen tulevaisuus näyttäytyy valitettavan uskottavana tulevaisuuden uhkakuvana.

Tämän vuoden Helmet-lukuhaasteesta Teemestarin kirja täyttää ainakin kohdat 6 (kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa), 16 (kirjassa luetaan kirjaa), 41 (valitsin kirjan sattumanvaraisesti) ja 43 (suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle).

Tuomioni:
43
= Pidin!


Kirjan tiedot:
Emmi Itäranta: Teemestarin kirja (Teos, 2012. 266 sivua.)

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.