Jarkko Laine: Vampyyri

Book Journal

Vampyyri, eli kuinka Wilhelm Kojac kuoli kovat kaulassa on kertomus sukunsa viimeisestä vampyyrista, joka on joutunut jättämään taakseen kotimaansa ja sen kolkon kotoisat vampyyrilinnat. Vuosisadat kuluvat ja lopulta, vuonna 1952, vampyyri Kojac ajelehtii Suomeen. Kojac, joka ei ilmeisesti parhaina päivinäänkään ollut kummoinenkaan vampyyri, elelee Suomessa hiljaista elämää vuokra-asunnossaan tomaattikeittoa hörppien. Ennen pitkää kuvioihin tulee mukaan Kojacin naapuri, gangsterielokuviin hurahtanut nuori mies nimeltä Lauri Wiik, joka yrittää valjastaa Kojacin vampyyrintaidot palvelukseensa kylvämään tuhoa ja kuolemaa, mutta mikään ei oikein ota sujuakseen.

Olin lähtenyt lukemaan kirjaa sillä oletuksella, että kirja päätyisi kiertoon lukemisen jälkeen. Ihan aluksi näytti ilahduttavasti siltä, että kirja kuitenkin välttäisi makkelipinokohtalon: tarina lähti käyntiin vetävästi ja odotuksia nostattaen. Varsin hirtehinen meno jaksoi huvittaa muutaman ensimmäisen luvun ajan (ja paikoitellen sen jälkeenkin), mutta hyvin nopeasti minua alkoi myös aivan suunnattomasti ottaa päähän tämän kirjan inhottava ja seksistinen naiskuva. Joka ainoa kirjan naishahmoista on kuvattu tyhjäpäiseksi käveleväksi lihakimpaleeksi, joissa tärkeää on vain eroottisiksi mielletyt ruumiinosat ja joiden ainoa rooli on tulla jörnityiksi, halusivat he sitä tai eivät – huolestuttavan usein eivät. Voi plääh ja görg ja öööörrggghh.

Varsinkin aikansa ohi eläneen vampyyrin muistelot ja toivottomat yritykset sopeutua nykymaailmaan olivat siitä huolimatta silti ajoittain ihan hauskaa luettavaa. Loppua kohden Kojac tosin herätti minussa kaikessa traagisuudessaan lähinnä sääliä. Tunnelman huumorihakuisuus kääntyy muutenkin lopussa selkeästi johonkin ihan muuhun, kun mukaan tarinaan tulee minäkertoja, Lauri Wiikin ystävä, Jopi, joka on juuri palannut Neuvostoliiton-reissulta löytääkseen ystävänsä kaavailemassa hirmutekoja ja kaveeraamassa jonkun vampyyriksi väitetyn tyypin kanssa. Jopin silmien kautta tilanne näyttäytyy (ymmärrettävästi) koko ajan kammottavampana, ja mukaan tarinaan tulee ihan toimivia kauhuelementtejä, jotka kuitenkin jäävät ihmetyttämään kokonaisuuden kannalta.

Niljainen naiskuva ja kokonaisuuden epämääräisyys ovat suurin syy siihen, miksi lukuelämykseni Vampyyrin parissa lässähti nopeasti. Viimeisen sivun käännettyäni olo oli lähinnä hämmentynyt. Tuntui siltä, kuin kirjan sivujen ulkopuolelle olisi jäänyt paljon mielenkiintoisempi tarina, johon vihjataan Vampyyrin alussa ja lopussa, mutta joka jää täysin kertomatta ja lukijan oman mielikuvituksen varaan – ja ainakin omassa päässäni tämä tarina muotoituu sellaiseksi, että olisin paljon mieluumin lukenut sen tarinan enkä tätä näiden kansien väliin päätynyttä juttua.

Kirja ei siis sitten lunastanutkaan niitä odotuksia, joita se oli alussa lupaavasti herätellyt, ja poistopinoonhan se sitten päätyi. Vampyyri oli neljäs tämän vuoden aikana lukemani hyllynlämmittäjä. Lisäksi se täyttää tämän vuoden Helmet-lukuhaasteesta ainakin kohdan 22 (kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin).

Tuomioni:
2 kalloa
= Ei minun makuuni.


Kirjan tiedot:
Jarkko Laine: Vampyyri eli kuinka Wilhelm Kojac kuoli kovat kaulassa (Otava, 1971. 168 sivua.)

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.